maanantai 15. helmikuuta 2010

Taasen neuvolassa ja neulottua

Tänään kävimme puolivuotis neuvolassa ja mitat olivat 8 935 g ja 68,7 cm. Mukavasti kasvaa Iida omalla tasaisella tahdillaan. Vielä odottelemme hieman ennen kuin istutamme tytön syöttötuoliin, sillä selkää ei vielä jakseta pitää itse kovin suorassa. Eipä tässä onneksi ole kiirettä minnekään.

Pituutta alkaa olla sen verran, että taas olemme vaihtaneet vaatekokoa suuremmaksi. Pakkasin tänään kaikki pienet vaatteet kaapista laatikoihin varastoon. Kovasti olen tykästynyt Nextin vaatteisiin ja sieltä pitäisikin tehdä vielä tilaus joistakin vaatteista. Postikulutkaan eivät päätä huimaa, kun ovat samaa tasoa suomalaisten verkkokauppojen kanssa.

Törmäsin jokin aika sitten tällaiseen määritelmään, joka on alun perin Novitaklubin Neulomon sivulta anonyymin kirjoittama. Vieläkin ajoittain puikkoihin tarttuessa tai ehkä paremminkin silloin, kun en puikkoja millään saa laskettua alas, naureskelen tälle "tautikuvalle".

"Pakkoneuloosi on pakko-oireisesta neulomisvimmasta käytetty nimitys. Pakkoneuloosin oireita ovat lähes jatkuva ja katkeamaton neulominen eri vuorokauden aikoina, missä hyvänsä (junassa, luennolla, TV:n äärellä, työpaikan kokouksissa)sekä taukoamaton lankoihin ja neulesiin keskittyvä ajattelu. Henkilö itsekin käsittää vimmaisen villasukkien, pipojen, toppien, huivien, neuleiden ym. kutomisen mielettömiksi lankojen nykyhinnoilla ja odotettavissa olevan eliniän rajoituksilla, mutta ei kykene kuitenkaan lopettamaan neulomista. Neulomisen lopettamisyritykset voivat jopa saada aikaan ahdistusta ja pahentaa neuloosia. Jopa lyhyet, olosuhteiden aiheuttamat tauot (esimerkiksi jännetupin tulehdus) neulomisessa saattavat aiheuttaa hallitsemattoman pakkovirkkuloosin puhkeamisen neuloottisella henkilöllä. Pakkoneuloosin syitä ei tarkaan tiedetä. Neuloosia esiintyy kuitenkin usein saman suvun naisissa, joten tila saatta olla jossain määrin perinnöllinen tai tarttuva. Tilaa tavataan hyvin harvoin miessukupuolen edustajilla ainakaan neuloosiin asti edenneenä, joten miehiset sukuelimet suojannevat henkilöä pakkoneuloositartunnalta. Pakkoneuloosia ei voida hoitaa (vrt. tilan paheneminen), joten neuloottisen henkilön ympäristön tulee suhtautua tilaan ymmärryksellä ja tarjota kaikki käytettävissä oleva tukensa pakkoneuloottiselle henkilölle."

Tässä sitten vielä tiskirätti, jollaisia tulee varmastikin vielä lisää tehtyä.

Lanka: Novita Bambu, 22 g
Puikot: 3
Ohje: oma, 44 silmukkaa + virkkaus ympäri

2 kommenttia:

  1. Joo, pitää kyllä tehdä se Nextin tilaus sit yhessä. Kävin jo siellä heti kuolaamassa niitä ihanuuksia. Voitas sopia joku päivä, millon se tilaus tehdään, niin siihen mennessä vois sit kattella valmiiks, mitä haluais.

    Ja vautsi, oot saanut ton lanka-laskurin tonne :) Sitä on kiva seurata!

    VastaaPoista
  2. Sovitaan Katja vaikka torstaina, milloin tilaus tehdään.

    Mahdottoman kylmää keliä on taas riittänyt ja ulkoilut olleet vähissä.

    VastaaPoista