keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Juhannus vietetty

Juhannus tuli vietettyä rauhallisesti mökkeillessä. Mukavaa oli näinkin.

Jotain valmistakin on syntynyt. Tätä peittoa on tehty pitkään ja hartaudella uusimmalle kummipojalle. Valmista ei syntynyt vielä ristiäisiin mennessä, mutta ahkeran neulomisen tuloksena sain kuin sainkin sen valmiiksi kesäkuun alkupuolella. Malli on mielestäni aivan ihana ja kaiken työn arvoinen. Ohje löytyi Modasta 1/2012. 


 Lanka: Lanett 319 g

Iidan nukke oli jo odottanut hetken vaippoja ja pitihän ne saada tehtyä. Nyt on nukelle vaihdettu tiuhaan vaippaa ja pesty niitä välillä. Meillä siis nukkekin kestoilee vaipoissa :). Ohje jonkun joulun SK.


Meillä päiväunet ovat jääneet melkein kokonaan ja vielä ei tahdo yön uni kuitenkaan riittää koko päivälle. Joskus sitten käy näin. Pikku kakkosen satukuunnelmat olivat ilmeisen nukuttavia.


Vielä itselle muistiin, että Helmi oppi kääntymään selältä mahalle 5.6 ja viikko tästä ei selällään enää tahdottu pysyä. Toiseen suuntaan käännyttiin ensimmäisen kerran 20.6. ja samantien opittiin pyörimään ja siirtymään paikasta toiseen.

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Kesä saapunut

Ompelua on jatkettu ja parempi niin, sillä meille on kotiutunut muutaman ihanat kankaat. Tässä kuitenkin ensin vanhempien kankaiden kulutusta.

 Kesäpyjamille oli tarvetta, kun Iida ei suostu käyttämään tälläkään hetkellä peittoa, joten kokeilin muutamalla OB kaavalla sopivaa pyjamaa. Kankaina Triteksiltä ostettuja Nanson kankaita. Malli otti kunnon poseerauksen :)

Paita: OB 3/11, koko 104 cm
Housut: OB Milla, 104 cm



Näiden lisäksi valmistui jo ennen vappua "kestokoristeita" juhliin. Viirejä syntyi kaikkiaan 5 kpl eri pituisina.




Vielä viimeisenä kuva Helmistä, meidän hymy tytöstä. Varpaat ovat löytyneet pari viikkoa sitten ja nyt ne menevät suuhunkin. Ensimmäistä kääntymistä mahalleen vielä odotellaan, mutta ei taida olla enää kaukana. Toisin kuin Iida, Helmi viihtyy myös vatsallaan, joten halua siihen suuntaan löytyy. Myös "pompufiilistä" löytyy tästä tytöstä, kuten siskostaankin :)