torstai 25. helmikuuta 2010

Tää tää tää, Pää pää pää

Viikonloppuna ääntely sai uusia sävyjä. Kuinka ihanalta nämä uudet kuulostavatkaan ja niitä harjoitellaan tiiviisti. Kieli menee melkein mutkalle, kun sen paikkaa suussa vaihdellaan uusien äänteiden saamiseksi.

Tiistaina aloitettiin sitten iltapuuron syöminenkin. Iida pitää kaurapuurosta, veteen keitettynä, pelkiltään. Vielä ei ole kuitenkaan ollut apua yöheräämisiin tai vatsanväänteisiin. Odotellaan, vaikkakin jo hieman malttamattomana.

Tänään oli niin keväinen keli. Aurinko paistoi ja lämmitti, linnut lauloivat eikä pakkanen ollut liian purevaa. Lisää tällaisia päiviä toivotaan.

Neulerintamalla ilmoitin itseni Lankahamstereihin maaliskuuksi. Uusia lankoja ei sitten ostella ja pyritään kuluttamaan mahdollisimman paljon. Saas nähdä, kuinka ehdin saada valmiiksi uusia töitä kuukauden aikana.

Jotain on tullut valmiiksikin. Toinen bambu-tiskirätti valmistui ja menee lahjaksi. Tästä toisesta olen pitänyt todella paljon ja se onkin ollut melkein koko ajan kaulalla lämmittämässä.

Lanka: Twilleys of Stamford freedom spirit 88 g
Puikot: 4 mm
Ohje: Baktus

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti