torstai 31. joulukuuta 2009

Hyvää Uutta Vuotta

Vuosi 2009 alkaa kääntyä kohti loppuaan ja uutta vuotta jo odotellaan. Blogissa on ollut joulukuun ajan hiljaiseloa, kun ompelukone ja neulepuikot ovat pitäneet kiireisinä. Ompeluita tehdessä mukana oli ajoittain myös pieni "pukin apulainen", joka nökötti tuolilla vieressä osallistumassa.


Ennen joulua oli muutama aurinkoinen päivä ja sieltä muutama kuva sekä valkoiselta ikkunalaudaltani. Aikaisemmin amaryllikset ovat olleet aina punaisia, mutta tänä vuonna ostin ensimmäisen valkoisen ja tykästyin siihen kovasti. Valitettavasti kukista ajoittui juuri meidän reissun ajalle.






Iida on kovasti kasvanut ja kaikkea uutta tullut mukaan touhuihin. Viikkoa ennen joulua kävimme kahvittelemassa parin muun äidin kanssa ja heidän hieman vanhemmat vauvat olivat oppineet kiljumaan. Iida kuunteli tätä "muristen" ja seuraavana päivänä meilläkin sitten kiljuttiin korkealta ja kovaa :)

Kyllä on kummallista, miten näinkin pieni lapsi etsii ympäristöstään toisia lapsia. Tuttavien 5-vuotias tyttö naurattaa Iidaa jo pelkällä katsomisellaan. Molemmilla tuntuu olevan hauskaa näiden kohtaamisten aikana. Myös äidin touhuille naureskellaan välillä kunnolla kikattaen. Kyllä on ihana katsella iloista pikkuista.


Joulupäivänä kokeilimme ensimmäisen kerran kiinteää ruokaa, perunaa. Iida ei ollut kovin ihastunut siihen ja pikemminkin ihmetteli, miksi äiti yrittää tukehduttaa tällä mössöllä. Lopputuloksena ruokaa tuli ulos enemmän kuin meni sisään. Meillä pidetäänkin nyt vielä taukoa ruokailun kanssa ja aloitetaan uudelleen muutamien viikkojen päästä. Tähän päätökseen päädyimme yhteistuumin Iidan kanssa :)


Oikein Hyvää ja Ihanaa Vuotta 2010!

1 kommentti: