tiistai 8. joulukuuta 2009

Valokuvaaminen tähän vuodenaikaan on lähes mahdotonta valon puutteen vuoksi. Kaikista kuvista tulee punertavia ja epätarkkoja todella helposti. Salamaakaan en viitsisi käyttää, kun kuvista tulee helposti paikoitellen ylivalottuneita. Joka tapauksessa tässä muutama kuva viime päiviltä enemmän ja vähemmän kummallisissa väreissä.



Viikonloppuna leivoimme ensimmäiset piparit ja melkein kaikki onkin jo syöty. Näin meillä käy lähes joka joulu ja sen vuoksi varaudunkin leipomaan pipareita useassa erässä. Viime vuonna Iidaa odottaessani piparit eivät maistuneet ollenkaan ja taisinkin leipoa niitä vasta juuri ennen aattoa mökillä. Olisikohan tällä reissulla edelleen piparimuotit, sillä kotoa löytyi vain kuusi muottia uusia hankintoja ja huovutuksessa käytettyjä :)

Iida kääntyilee jo kovasti kyljelleen, mutta antaa edelleen odottaa ensimmäistä kääntymistä vatsalleen. Samalla alue, jolta tavaroita kahmitaan käsiin on laajentunut kovasti. Viimeiset kaksi viikkoa meillä on vain "muristu". Olisikohan tyttö ottanut liikaa mallia koirista :) Pehmolelut sentään saavat aikaan vielä ihastuksen kiljahduksen ja ne rutistetaan tiukasti syliin. Myös unileluna oleva pupurätti on sängyssä aina käsissä.

Iidan kasvu on jatkunut hyvää vauhtia. Viime viikon neuvolakäynnillä painoa oli 7,5 kg ja pituutta jo 65 cm. Hieman kasvu on hidastunut ja painon osalta tipahdettu +18 käyrältä +10 käyrälle. Vielä jatketaan kuitenkin pelkässä maidolla. 

Ensimmäiset joulujuhlatkin tuli vietettyä lauantaina, kun olimme muskarin joulujuhlassa. Iida ei olisi millään jaksanut olla paikallaan ja väänteli itseään sylissä koko ajan. Muskarin jälkeen uni maistuikin hyvin 3,5 tunnin päikkäreillä.



1 kommentti:

  1. Voi hyvänen aika,mikä ruusunnuppu hän onkaan....ihania kuvia ja malli mitä suloisin :)
    Mukavaa joulunodotusta ...

    VastaaPoista