tiistai 8. syyskuuta 2009

Kahden huonosti nukutun yön jälkeen nukuimme tänä aamuna tytön kanssa pitkään. Itseasiassa pikkuinen nukkui 12 asti. Ihanaa ottaa välillä takaisin univelkaa. Meillä kun tyttö on tainnut tulla isäänsä ja valvoo mielellään vielä puolen yön jälkeen. 

Tänään alkaa kansanopiston verhoilukurssi, jolle innoissani ilmoittauduin. Olin vastaavalla kurssilla pari vuotta sitten ja verhoilin K-tuolin, jonka sosialisoin mökiltämme meidän käyttöön. Silloin harmittelin, että sille ei löytynyt kaveria ja ostin yhden hieman erilaisen, uutta verhoilua kaipaavan,  tuolin netistä. Vanhaa mökkiä purettaessa sitten vintiltä löytyikin samanlainen K-tuoli, joka olisi nyt tarkoitus laittaa istuttavaan kuntoon. Saa nähdä, miten raaskin olla erossa tytöstä kerran viikossa. Varmastikin näin aluksi tulee käytyä vain lyhyesti verhoilemassa. Aikaisemmin verhoilemastani tuolista puuttuvat edelleen käsinojat ja taustan verhoilu. Pitää ryhdistäytyä ja laittaa nekin paikalleen. 

Saimme vihdoista viimein varattua ristiäispäivän viime viikon lopulla. Nyt olisi vajaa kuukausi aikaa saada koti järjestykseen ja tarjoiltavat suunniteltua. Muutama lista puuttuu ja verhot ovat tekemättä. Eiköhän nekin vähitellen tässä valmistu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti