maanantai 22. heinäkuuta 2013

Pandoja ja Savaway

Lämpenen välillä todella hitaasti joillekin kankaille. Tälläkin hetkellä ilmestyvistä kankaista vain muutama on houkutellut ja ostoksilta on suurimmaksi osaksi vältytty. Ehkäpä on vain hyvä, että olen alkanut krantuksi uusien kuosien suhteen.

Pandalle en lämmennyt aluksi ollenkaan, mutta kun lähipiiriin syntyi pieni tyttö, päätin ostaa tätä kuosia bodyn verran. No ei tullut bodya ainakaan vielä, mutta syntyi ihana yöhaalari kesään. Löysin vielä varastosta Marimekon resorin, joka sopi hyvin ilmapallojen kanssa. Kuosin kohdistaminen oli melkoisen vaikeaa, kun tuntui, että pandat ovat aina nurinpäin paraatipaikalla, mutta lopulta päätin leikata kaavat juuri tästä. Sovituskuvat aamutuimaan, koska muuten haalari onkin ollut joko käytössä tai pesussa.

Kaava OB 1/13 ?



Reilu viikko sitten osallistuin uudelleen Savaway-haasteeseen, jossa kangas tuli Pehemiältä. Paketista paljastui samaa kangasta, josta olin juuri ommellut Iidalle mekon. Samaa kangasta oli kummityttömme ihastellut, kun leikkasin mekkoa, joten Iida totesi samantien kankaan nähtyään: "Äiti, tästä tulee mekko "kummitytölle"". Jotain uutta halusin kokeilla, mutta mukaan mökille en ottanut peruskaavoja kummempaa. Päätin leikitellä kalastajaan sopivilla pallokankailla ja tässä lopputulos. Sovituksessa auttoi iida ja ainakin hyppiminen onnistui mekossa.




4 kommenttia:

  1. Ihana haalari! En ole vielä missään nähnyt noin hyvin niihin väreihin sopivaa resoria. Malli korostaa kankaan ihanuutta:) Ja nätiltä näyttää myös mekko, sen mallinen että ei estä liikkumista eli just hyvä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jotain pitää tehdä vielä pandoista ja tästä resorista, niin hyvin ne sopivat yhteen. Vielä kun löytäisi niihin sopivaa kangasta housuihin.

      Poista
  2. Ihana haalari ja kyllä nämä pandat vaan sopivat vaatteeseen, kuin vaatteeseen <3

    VastaaPoista