sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Housuja, housuja, housuja ... ja vähän muutakin

Kesän aikana on valmistunut liuta housuja, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet kuvaamatta.

OB:n Saimi housujen kaava on ollut kovasti suosittu monella ompelijalla, mutta meillä käytetty pääasiassa yöshortsien kaavana. Päätin vähän kaventaa lahkeita kaavassa ja tässä muutamat housut niillä muutoksilla. Pallohousujen vyötärö muutettiin vielä sovitusten jälkeen kuminauhaversioksi. Miten lie ompelija unohtanut, että kaavassa vyötärölle tulee kuminauha ja halutessaan laittaa resorin, kannattaisi vyötäröä hieman madaltaa.


College leggarit Helmille koossa 86 cm.


Vihdoin sain tehtyä Selian raidoista leggarit, joihin kankaan alunperin ostin. Nämä on tehty FB:n ompeluryhmän perjantai-illan "yhteisompeluna" eli osallistumalla Savaway tapahtumaan. Siinä aikaa ompeluun ja kankaan leikkaamiseen on 2 tuntia illan aikana. Tähänkin tapahtumaan osallistui noin 100 ompelijaa ympäri Suomea.



Keväällä iski pakon omainen tarve ostaa raitakankaita monessa värissä. Niistä syntyi sitten monen värin paidat, jotka ovatkin olleet pesussa jo moneen kertaan. 


Viimeisenä vielä "ei ompelus" eli tiskirätti, jonka Iida omi leikkeihinsä. Lisää bambuisia tiskirättejä odottelee päättelemistä ja punnitusta.

2 kommenttia:

  1. Noi raitapaidat on ihanat, voi vitsit. Saimeja meilläkin on ommeltu, mutta nyt ajattelin kokeilla uusimman ob:n kaavaa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerropa sitten, onko uusi kaava hyvä. Katselin sitä myös ja pohdin kokeilemista, mutta vielä on menty näillä.

      Poista