sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Ison kalastajan pieni kalakaveri

Meidän perheessä asuu kaksi kalastajaa, isompi ja pienempi. Iso käy kalassa kesäiltoina ja -öinä ja suuntaa taas pohjoiseen viikoksi kalastamaan. Pienempi haluaa olla mukana, kun isompi lähtee veneellä soudellen kalaan ja harjoittelee kovasti pihassa ja rannalla uuden, pinkin virvelin käyttöä. Haavin käyttökin on tullut tutuksi tänä kesänä ja voi sitä riemua, kun sai syödä itse veneeseen nostettua haukea.

Pienelle kalastajalle piti saada Majapuun kalastajakankaasta tunika ja ihana siitä tulikin. Kaavana jälleen kerran pidennettynä OB Young Designer's paita. Hihoihin päätyi pitkän harkinnan jälkeen musta pilkkukangas keltaisen sijasta. Nyt leggarin väriä voi vaihtaa tarpeen mukaan tai pikemminkin puhtaustilanteen mukaan.



1 kommentti:

  1. Isin pieni kalakaveri! Ihana tunika!

    Mä olin pienenä papan pieni kalakaveri. Pappa muistelee aina meidän kesäisiä kalaretkiä, kun nähdään! :)

    VastaaPoista