sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Joulun tunnelmaa hakemassa...

Ensimmäistä adventtia vietetään ja joulu alkaa vähitellen olla jo nurkan takana. Hieman on joulutunnelma ollut kateissa, joten Helsingin reissulla tuli kuunneltua joulumusiikkia ja kumma kyllä vaikutus oli toivotunlainen. 

Alkuviikosta kuvasin pientä tonttuneitiä ja kokeilin, josko saisin joulukortteihin sopivia kuvia. Oli tonttu edestä ja takaa ja joka suunnasta, ilman ja tonttulakin kanssa. Tässä hieman esimakua.


Tänään olenkin sitten järjestänyt ja siivonnut. Vielä ei kaikki huoneet ole järjestyksessä, mutta sinne suuntaan ollaan menossa. Samalla asettelin jo osan jouluisista esineistä paikoilleen. Samalla sain työpisteen tehdyksi olohuoneeseen. Meillä kannettavaa on käytetty pääasiassa sohvalla tai keittiön saarekkeella ja kumpikaan ei ole erityisen hyvä kuvien käsittelyyn. Nyt sain paikan olohuoneeseen ja sieltä pystyn seurailemaan pienen tontun tekemisiä lattialla.

Joulutähti on meillä ollut ikkunassa viime joulusta asti. On mielestäni ollut kaunis koriste, enkä ole raaskinut sitä sieltä poiskaan ottaa. Siihen kun vielä saisin valot, niin loistaisi ikkunassa kauniisti. Joulua odotellessa...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti