perjantai 9. lokakuuta 2009

Ristiäisistä toivuttu

Viikko vierähtänyt ristiäisistä ja kirjoittelu on jäänyt kokonaan väliin. Nyt on pyritty tekemään kaikkea, mihin ei ollut parin edellisen viikon aikana aikaa eli neulottu ja ulkoiltu. Tavoitteena olisi saada muutama keskeneräinen neulomus valmiiksi ja sen jälkeen annan itselleni luvan aloittaa jotain uutta, joihin sormet jo syyhyävät. Niitä sitten kuvia myöhemmin.

Ristiäiset olivat siis viime viikon lauantaina. Alla muutama kuva tytöstä ja kakusta, jonka koristelut kehittelimme mieheni kanssa tuntia ennen ristiäisiä. Kumpikaan meistä ei ollut koskaan ennen tehnyt ruusuja marsipaanista. Iidalla oli mekkona mummolleni yli 80 vuotta sitten tehty asu.




Verhoilussa olen päässyt käymään kerran viikossa ja tuoli onkin jo hieman edistynyt. Toista tuolia tehdessä huomaa työvaiheiden sujuvan jo paljon nopeammin. Tämä kuva on jo viime viikolta, jolloin ompelin joustimet satulavöihin. Tällä viikolla sidoin joustimia, mutta kamera jäi kotiin. Edellisestä kerrasta oppineena pyrin dokumentoimaan itselleni tämän tuolin työvaiheet, jolloin niihin pystyy palaamaan tarvittaessa.

Muutakin kunnostusta on tullut tehtyä ristiäisiin valmistautuessa. Tämän vitriinin valkolakkaus oli työn alla vuoden päivät ja se olikin viime talven ilman ovia. Kyllä oli hienoa saada se viimein valmiiksi ja tavaraa paikalleen. Osa tavaroista on ollut viimeiset kaksi vuotta pahvilaatikoissa eli muutosta asti. 

Tässä vielä kuvaa päänkannattelu harjoituksista. Iida pitää kovasti päätä pystyssä sylissä ollessaan ja näin vatsallaan on kuin lentoon lähdössä käsien ja jalkojen liikkuessa kovasti. vielä ei kuitenkaan jakseta kovin pitkään olla näin. Eilen olimme neuvolassa ja Iida oli kasvanut kovasti. Painoa oli nyt 6090 g ja pituutta 59 cm. Ei ihme, jos 56 cm kokoiset vaatteet ovat jääneet jo pieniksi. Hurjalta tuntuu, että syntymästä pituutta on tullut jo melkein 10 cm. 


1 kommentti:

  1. Voi että kun on ihana puku, täynnä tunnelmaa. Meidän muksuilla oli ristiäispukuna 34 vuotta vanha neulottu puku. Se on käynyt nyt ainakin kuudet ristiäiset.

    VastaaPoista