sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Hymyjä

Tällä viikolla saimme ensimmäiset hymyt. Valitettavasti en niitä ole vielä saanut ikuistettua kameralla, kun hymyjä saa parhaiten heti aamulla ruokailun jälkeen. Ilmeisesti silloin on paras olotila tytöllä. Tällä viikolla tuli myös täyteen 1 kk. Iso tyttö alkaa jo olla. 

Nyt on tullut vielä huonosti otettua kuvia, joten mitään uutta ei olekaan tänne laittaa. Perjantai meni omenoita pilkkoessa ja keräillessä. Teimme kokeilumielessä kattilassa omenamehua 1o litrasta omenan paloja. Lisäksi lauantaina keittelin kokeilumielessä marmeladia, jossa oli omenoiden lisäksi siideriä ja sitruunaa. Pitää maistella hieman, tuliko niistä edes syötäviä. Ennen pilkkomista piti omenoita kerätä puiden alta, jotta todella pitkäksi venähtänyt nurmikko saatiin leikattua. Suurin työ nurmikon leikkuussa tuntuukin olevan tähän aikaan omenoiden keräämisessä. 

Alkavalla viikolla kiirettä tuntuu riittävän. Remonttia jatketaan ja kaikkea muutakin tekemistä tuntuu riittävän. Ei parane keksiä siihen enää mitään uutta. Nyt tyttöä nukuttamaan ja sitten itsekin nukkumaan. Edellinen yö kun meni taas hieman pätkittäisellä unella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti