torstai 28. tammikuuta 2010

Hiihtämässä ja neuvolassa

Tänä talvena on ainakin lumen osalta ollut hyvät kelit hiihdellä, mutta kovat pakkaset ovat vain hieman rajoittaneet tätä. Sain uudet suksetkin, joilla on muutaman kerran jo päästy kokeilemaan.

Kävimme koko porukalla kokeilemassa hiihtämistä järvenjäällä Siilinkarille. Matkaa kertyi n. 3 km tuulen tuivertaessa isolla selällä. Iida oli pakattuna pulkkaan nukkumaan. Alla oli lampaantalja ja tyttö topattuna makuupussissa ja päällä oli vielä ylimääräinen tuulta pitävä kangas. Nenänpäätäkään sieltä ei näkynyt, mutta lämmintä tuntui olevan, toisin kuin meillä muilla. Pulkka kulki mukavasti tasaisella alustalla hiihtäjän perässä, joten seuraavaksi mietitään aisallisen ahkion vuokraamista tai ostamista pidemmille reissuille.



5 kk neuvola oli jo melkein kaksi viikkoa sitten ja lukemat olivat tällä kertaa 8 345 g ja 66,6 cm. Painoa tullut n. 500 g kuukaudessa. Tällä kertaa vuorossa olikin kolme rokotetta, joista Rota suun kautta. Ei saanut neuvolan täti enään näiden jälkeen yhtään hymyä osakseen. Pelkästään otsa kurtussa tuijottelua.

Meillä opittiin kaksi viikkoa sitten myöskin kääntymään mahalta selälleen. Tiedä sitten, oliko tämä kuinka hyvä, sillä nyt Iidaa ei saa millään enää pysymään mahallaan, kun kääntyminen käy koko ajan näppärämmin.

Äiti pisti myssypajan käyntiin ja jämäpaloista syntyi kasa kuvan mukaisia myssyjä. Saipa yksi nukkekin omansa, kun ensimmäisestä tuli aivan liian pieni.


tiistai 26. tammikuuta 2010

Tukholmassa...

Hieman taasen jäässä tämä kirjoittelu, vaikka kaikenlaista onkin tässä tammikuun aikana ehditty jo touhuta.

Iidan 5 kk päivänä lähdimme käymään Tukholmassa neljän äidin ja lapsen voimin. Iida oli joukon nuorin ja vanhin oli 9 kk. Mukava reissu oli, vaikkakin hytille mentiin jo aikaisessa ja aikainen oli myöskin herätys, ainakin Iidan ja minun aikatauluun :)

Meillä oli kaksi hyttiä käytössä ja se olikin tarpeen vaunujen ja kaikkien tavaroiden kanssa. Hyttien sisäänkäynti on melkoisen kapea ja meidän Gesslein-vaunut eivät mahtuneet muuten kuin koottuna hyttiin. Tässä olikin sitten työtä aina koota liikkeelle lähdettäessä. Iida nukkui vieressäni ja S. nukkui laivan matkasängyssä. Laiva oli melkoisen tyhjä ja seurueemme saikin laivan henkilökunnalta melkoisesti huomiota. Ilmeisesti tällaisia seurueita liikkuu vain harvoin laivalla.




Tukholmassa metrolla liikkuminen oli melkoisen haastavaa neljien rattaiden kanssa, mutta siitäkin selvittiin. Kiertelimme kauppoja useamman tunnin ajan ja lapset nukkuivat välillä. Hienoin hoitohuone taisi olla NK:lla. Mukaan tarttui vaatteita P.O.P:lta ja Åhlensilta.

Ja kun kerran laivalla oltiin, niin pitihän Iidan päästä sitten myös pallomereen :)


Pitää nyt kirjoitella useammassa osassa tammikuun tapahtumia, joten lisää seuraa...

maanantai 4. tammikuuta 2010

Varpaat

Uusi vuosi ja uudet kujeet. Iida löysi uuden vuoden päivänä varpaansa ja niitä on ihmetelty siitä saakka aina niiden ollessa paljaana. Ensin jalkaa venytettiin kohti suuta siinä kuitenkaan onnistumatta, mutta nyt varpaat ovat hienosti suussa.


Kelit ovat niin kylmiä, ettei ulkoilusta ole tahtonut tulla mitään. Tänään onneksi päästiin kärryttelemään ja tehtiinkin samantien kahden tunnin lenkki Ellan kanssa. Lenkkeilyreitit ovat nyt hieman vähissä, kun lenkkipoluilla on ladut ja lähistön tienvierustoilla on lähes olemattomat kävelytiet, joita asukkaat pitävät jos pitävät auki. Tänäänkin päädyin lopulta puoliksi tien puolelle, kun vaunut eivät enää millään liikkuneet muuten eteenpäin. Kaiken huipuksi kapealla tiellä osui vielä bussikin meitä ohittamaan. Onneksi ei tullut vastaan muita.

Meillä on siirrytty käyttämään lähes yksinomaan kestovaippoja viime kuukausina. Bonuksena ovat ihanat kuosit vaipoissa, joista ylemmässä kuvassa käytettynä ostettu ja tässä alla ihanat Iidalle tilaustyönä ostetut villapöksyt. Tuosta sivupalkista löytyy linkki tekijän sivuille.


On ollut ihana löytää kaikkea vanhaa itselläkin ollutta vauva tarviketta Iidan käyttöön. Alla on esimerkiksi vuoden -77 äitiyspakkauksen makuupussi. Lisäksi löytyi vielä Jukka tuotteen tai Brion kulkushelistin, joka oli kiertänyt useamman lapsen ilona päätyen nyt taas meille käyttöön. Pitää muistaa itsekin tallettaa ihanimmat vaatteet ja tuotteet Iidalle myöhemmin ihailtavaksi.


Hyvää viikon alkua!