Tässä vielä kuvaa, kun kannen taittaa pöydän taakse roikkumaan.
Kesäkuun puolella tilasin Saksasta kankaita, jotka tulivat muutaman mutkan kautta perille nyt elokuussa. Ensimmäisessä kuvassa yllätyspaketit; vasemmalla tyttöjen kuviot ja oikealla poikien tähti/piste -paketti. Tilaus tehtiin kimppana, joten poikien paketissa on nyt kahdesta paketista jaettuna yhdet kankaat. Alemmassa kuvassa robotti trikoo ja kukka joustofroteeta. Näissä riittää nyt ommeltavaa, sillä kangasta on yhteensä 10 m.
Jotain valmistakin on syntynyt, vaikka Iidan synttärien jälkeen onkin iskenyt totaalinen väsymys. Hame koossa 104 cm ja kankaana ihastuttava Taikametsä OE-ryhmän omana "tuotantona". Prinsessakakku on odotellut valmistumista pitkään. Tämä aloitettiin jo keväällä, kun tein syntymäpäivälahjaksi samanlaisen, mutta isommassa koossa. Samalla langankulutus kipusi yli kilon.
Lanka: Primavera cotton 50 g
Helmi oppi sitten maanantaina ryömimään eteenpäin ja vauhti vain kasvaa koko ajan. Meillä asustaa nyt pieni tutkija :)
Meidän mummulassa on ihan samanlainen ompelupöytä. Aivan ihana! Äänestän myös tuota lakkaamista eli mahdollisimman alkuperäiseen kuosiin jättämistä.
VastaaPoistaKiva hame. Koska noita sun tekemiä vaatteita tulee myyntiin? :-)
Hei SL: Taidan tosiaan lakata uudelleen ja jos saisin vielä tartuttua hiomapaperiin tai sikliin jo tänä viikonloppuna :)
VastaaPoistaMyyntiin ei vielä taida mun taidot ja aika riittää. Tällä hetkellä tehdään vaan itselle ja lahjoiksi :)