tiistai 20. lokakuuta 2009

Flunssainen päivä

Tänään meillä herättiin kovasti tuhisevaan nenään ja Iida vaikuttaa muutenkin hieman flunssaiselta. Olemmekin sitten kotona tässä muutaman päivän, vaikka kaikkea menoa olisi ollut tälle viikolle.

Viime viikon loppu menikin sitten reissussa mukavasti. Yllättävän helposti menivät matkat ja kyläilyt, joten emmeköhän uskalla lähteä uudelleenkin vastaavalle reissulle. Iida nukkui pääasiallisesti automatkat ja pahempia kitinöitä ei edes iltaisin tullut. Taisi oppia samalla S-tytöltä kiljaisun, kun sitä on nyt sitten harjoiteltu.

Iida on saanut paljon mekkoja lahjaksi ja lupailin laittaa niistä kuvia tänne. Alla kaksi ensimmäistä ja kunhan saan otettua lisää kuvia, laitan loputkin. Onneksi ovat kaikki vähän eri kokoa, niin ehdimme varmaankin pitää niitä kaikkia juhlissa ja kyläillessä. 



Eilen ja tänään olen koittanut päätellä ja saada loppuun keskeneräisiä neulomuksia. Alla kuvaa hieman aikaisemmin valmistuneista. Vihreät ja valkoiset sukat ovat Marttojen ohjeella tehdyt, vihreät seiskaveikasta ja valkoiset Woolista. Siniset sukat ovat omat suosikkini ja ovatkin olleet paljon käytössä. Niiden ohjeen löysin täältä. Lankana on Lanett. Kunhan vielä löydän kameran ja saan mallin hereille, niin ota uusista valmistuneista kuvia.


Viikonloppuna pääsin sitten vihdoinkin sieneen. Suppilovahveroita löytyi ihan hyvin, vaikka pakkaset olivat hieman tummentaneet osaa sienistä. Hieman aikaisemmin, kun olisi vain päässyt, niin olisi sato ollut vielä parempi. Mies kävi lisäksi keräämässä läheiseltä suolta pussillisen karpaloita. Niille pitäisi nyt keksiä käyttöä, kun viime vuotisiakin löytyy vielä pakkasesta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti