keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Mitä tehdä yksin kotona...

Sain oman pienen "miniloman", jonka halusin olla ihan yksin kotona. Seuraksi jäi pelkästään karvainen poju huolehtimaan riittävästä ulkoilusta ja liikunnasta. Mitä sitten tehdään yksin kotona? Lista on ollut pitkä asioista, joita ajattelin saada aikaiseksi tai pikemminkin inspiraation lähteeksi, jos tulisi tyhjä rako. Eipä sitä tyhjää olekaan sitten ollut, kun päivät ovat täyttyneet ulkoilusta, ompelemisesta ja nukkumisesta. Enpä muista, milloin olisin nukkunut näin pitkät yöunet ja hyvää tekee.

Ompelun saralla valmista on syntynyt ihan mukavasti. Ensimmäisenä kummipojan synttärilahjaksi liivihuppari tulevaa kevättä ja kesää ajatellen. Mukaan lähtee samasta kankaasta tehty pipo. Kaavana 110 cm Windy Days OB 3/12 ja kankaat Metsolalta ja Titeksiltä.



Omille tytöillekin tietenkin jotain. Näitä perusvaatteita surauttelee kyllä nopeasti, kunhan kankaat on valmiiksi leikattuina. Kanttaukseenkin olen todella tyytyväinen. Harjoitus on tehnyt tehtävänsä ja itselle sopiva tapa selvästi löydetty.
86 cm
Kangas: Metsola Helistin 


Me&I mallilla haaremihousut koko 86/92 cm
 Iidalle kokeilin Hoops-paidan pohjalta mekkoa. Pitää vielä sovittaa, jotta tiedän, tarvitaanko jotain muutoksia kaavaan. Näitä mekkoja voisi tehdä muutaman ensi kesäksi ja toivoa, että niitä myös sitten pidettäisiin.
Hoops-paidasta pidennetty mekko 110 cm
Kangas: Triteks

4 kommenttia:

  1. Huippu lomanen ja kivat ompelukset :)!

    VastaaPoista
  2. Sulla on ollut ihana loma. Kyllä tulee valmista, kun saa rauhassa tehdä. Ihania vaatteita olet saanut aikaan....voi kun saisi oman miniompeluloman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä loma tulikin tarpeeseen, kun pinna alkoi kiristyä liian paljon :) Vaikkakin totesin, että vaikka 4 tuntia silloin tällöin vois pitkälti auttaa kans asiassa.

      Poista