lauantai 15. elokuuta 2009

Kotiuduttiin sairaalasta tytön kanssa

Maha-asukki antoi odottaa itseään tiistaille asti, jolloin seitsemän tunnin uurastuksen tuloksena näki maailman aivan suloinen, tumma pitkähiuksinen tyttö. Painoa oli 3430 g ja pituutta 49,5 cm.

Kotiuduimme kaksi vuorokautta synnytyksestä torstai iltana ja sen jälkeen onkin ollut totuttelua kaikkeen. Jo pelkästään tavaroiden saaminen oikealle paikalle hoitamista ajatellen tuottaa työtä ja sitä ei auta hoitopöydän puuttuminen vielä.

Tyttö on ollut kyllä tähän mennessä melkoisen helppo hoidettava. Yölläkin syödään  n. kolmen tunnin välein ja muuten nukutaan hyvin. Muutaman kerran päivässä jäädään 
seurustelemaan silmät suurina äänen perässä seuraten. Koirien äänet ovat ilmeisesti tulleet tutuksi jo mahassa, sillä haukahduksia ei säikähdetä ollenkaan.

Tänään olimme ensimmäistä kertaa kyläilemässä tutuilla. Hieman lähtö sovittuna aikana mietitytti etukäteen, mutta pääsimme hienosti liikkeelle lähes ajallaan. Tyttö nukkui kolme tuntia ja saimme rauhassa ruokailla. Oma vaatevarastoni tuntuu kutistuneen odotusaikana, joten pitänee hankkia jotain vaatteita, joilla voi lähteä kotipihan ulkopuolellekin. Kaikkiaan mukava päivä  aamun sateesta huolimatta.

1 kommentti:

  1. Eksyin jonkun blogista tänne(kin) - onnea - aivan ihana typykkä onkin, ja kuinka nopeasti nämä pienet ihmistaimet kasvavatkaan....huohhh...

    Onnea ja iloa ja valoa elämäänne - ja rintamamiestalo - meilläkin sellainen täällä Jyväskylässä, me ollaan jo vanhoja, mutta sellainen ikuisuusremontoitava kohde - väliin hirvittää....

    VastaaPoista